maanantaina 12. lokakuuta 2009

Anime syyskauden prevuja 2009

To Aru Kagaku no Railgun

Genret: Toiminta, Komedia , scifi , supervoimat
Kirjoittanut: ZaNI
To Aru Majutsu no Index:in side story

Paluu Academy Cityyn tuohon kaupunkiin jonka väestöstä 80% on opiskelijoita. Tällä kertaa sarja keskittyy Misaka Mikotoon, yhteen seitsemästä vitostason Esper:istä. Kuten jo Index:issä selvisi on tällä kyky hyödyntää sähköä haluamallaan tavalla. Sarja pyörii Mikoton ja tämän " pikkusiskon " Shirai Kurokon ja näiden ystävien ympärillä, kuitenkin antaen viitteitä siitä että muitakin tuttuja hahmoja tullaan vielä näkemään. Sarjaa jatkaa samaa laadukasta tasoa piirron ja ääninäyttelyn suhteen, kuitenkin olemalla ainakin alussa tarinankerronnaltaan kevyempää kuin Index

Tuomio: Vähän kevyempää ja pirteämpää menoa kuin indexissä mutta vaikuttaa hyvältä.





Asura Cryin’ 2

Genret: Toiminta, Komedia, Koulu, Misao
Kirjoittanut: Metdragoid

Asura Cryinikin sitten sai sitten 2 kaudenkin, no jäi se juoni aika pahasti 1 kaudessa kesken. 2 kausi myös jatkaa siitä mihin 1 kausi jäi joten lisää keskitasoista animaatiota, perinteistä koulusekoilua kliseineen, ihan hyvän näköisiä pseudo-mechoja, maailmanlopun ympärille sijoittuva juoni ja Misao (ghost girlfriends = win) . Noista 3 jälkimmäistä omat syyni katsoa tätä tasapaksua sarjaa, suositeltavaa katsottavaa ensimmäisen kauden ystäville, sekä niille keiltä paremmat katsottavat ovat loppuneet ja eivät odota mitään liikoja.
Katsottavuus: +++




Darker than Black: Ryuusei no Gemini
(AKA: DtB2)

Genret: Toiminta, salaliitto, Chinese electric batman
Kirjoittanut: Metdragoid

Tämä tummanpuhuva toiminta sarja tekee paluun. Kuten ykköskaudessakin niin DtBn 2 kausi jatkaa samanlaisissa tunnelmissa, vaikkakin uusilla hahmoilla. ensimmäisen kauden katsominen ei vaikuttaisi olevan kuitenkaan pakollista katsoa kun suuria juoni kytköksiä ei näytä olevan (tietenkin muutama vanha hahmo näkyy kyllä). Tuotanto arvotkin vaikuttaisivat olevan taaskin hyvissä malleissa, joten tästäkin varmaan laadukasta. Tummanpuhuvien toiminta sarjojen ystäville (vaikka päähenkilö vaikuttaisi olevan joillekin liian nuori, mutta saapa nähdä miten käy).
Katsottavuus: +++++



Seitokai no Ichizon: Hekiyou Gakuen Seitokai Gijiroku

Genre: komedia, parodia, moe, yllättäjä, kohti harem loppua
Kirjoittanut: Metdragoid

Referencing
Only Moe
One Room
FINAL DESTINATION

Yllättävän hauska sarja, referenssi/parodia komedioiden ystäville, myös vaarallisen moe

Katsottavuus:
++++

" Kauden ehdoton positiivinen yllättäjä, miten sarja oppilaskunnasta ja sen toiminnasta voisi olla hyvä ? Helppo vastaus tee sopivat henkilöhahmot, anna niille parodioitavaksi ja irvailtavaksi kaikki mikä on pyhää animessa ja eroge visual novelleissa. " -ZaNI




Nyan Koi!


Genret: Komedia, Romanssi, Kissa
Kirjoittanut: Metdragoid

THE CAT JUST SPOKE, tarina pojasta, joka on kasvatettu kissoista pitävässä kodissa, mutta on kuitenkin niille allerginen. Ja kaiken kukkuraksi hän onnistuu saamaan niskoilleen kissa kirouksen (sekä ymmärryksen kissojen kieltä kohtaan). yare yare ja niin edespäin poistamaan kiroista auttamalla kissoja. Hyvillä tuotanto arvoilla toteutettu komedia, hyvältä vaikuttaa. Komediallisten romanssien ystäville.
Katsottavuus: ++++




Sora no Otoshimono

Genret: Komedia, Ecchi, Romanssi, Drama, Toiminta, Ikaros
Kirjoittanut: Metdragoid

Varsin perinteisesti alkava tarina kun taivaalta tipahtaa palvelus enkeli (NOT) pervon koulupojan huostaan. Josta sitten seuraa kaikenlaista sekoilua. Sarja vaihtelee komedian ja fanipalvelun sekä hieman dramaattisemman ja vakavampien asioiden kesken (vaikka tämä onkin vähemmistössä). Kaikkea tätä vielä hyvillä tuotanto arvoilla ja hyvillä hahmoilla (joista ainakin 3 kuuluu omiin lempi tyyli stereotypioihin). Ihmisille jotka haluavat vähän kaikkea sarjoiltaan.
Katsottavuus: +++++

"Sarjasta jäi hiukan sama fiilis kuin Chobitsista ja DearS:tä, ei hyvässä mielessä. Jotenkin tuntuu että tämä on jo nähty. Hauskaa komiikkaa sarja kyllä sisältää " - ZaNI





11eyes

Genre: Toiminta, Romanssi, Mysteeri, Drama, Pantyshot
Kirjoittanut: Metdragoid

Saman nimiseen sekä jossain määrin suosittuun VNään perustuva anime, hieman epäilyttää tuo pituus kun alkuperäisteos on suhtpitkä kuulemma, toivottavasti tästä ei tule seuraavaa Chaos;Headia tai tsukihimeä. Vaikka juonessa onkin muutamia varsin mielenkiintoisia elementtejä, mutta osa hahmojen suhteista on varsin perustavaraa + jostain syystä silmiin pistäviä pantyshotteja. Tuotantoarvotkaan eivät ole kovinkaan korkealla vaan perustavaraa, ja ainoastaan jatko kertaa mitä sarjasta tulee. Perinteisten shounen toiminta sarjojen ystäville pienillä mysteereillä.
Katsottavuus: +++




Kiddy Girl-and

Genret: Toiminta, Komedia , scifi , avaruus
Kirjoittanut: ZaNI

Kiddy Grade saa viimein jatkoa. Sarja alkaa eräitä vuosia sen jälkeen kun Eclàir ja Lumiere ystävineen pelastivat maailman. Maailma on taas vaarassa ja näin ollen tarvitaan uudet ES:än jäsenet pelastamaan maailma. Tähän tehtävään astuvat Ascoeur ja Q-feuille.
Sarjassa nähdään myös vanhoja tuttuja Kiddy Graden ajoilta. Sarjan toiminta vaikuttaa hyvin toteutetulta kuten odottaa saataa ( kuitenkin alun avaruus kohtaus näytti sekavalta ja kiireessä tehdyltä ) toivottavasti loppua kohti myös avaruus kohtausten taso paranee. Komedialliset piirteet ovat kohdillaan ja alkuperäiselle sarjalle uskollisesti toteutettaen jopa tyhmän hauskoja välillä.

Tuomio: Ehdottomasti katsottava jos pidit Kiddy Gradesta mutta ei vaadi välttämättä alkuperäisen sarjan katsomista.




Nogizaka Haruka no Himitsu: Purezza

Genret: Komedia , Romanssi , Draama , Otaku
Kirjoittanut: ZaNI

Haruka Nogizaka`s Secret saa toisen kautensa. Animesarja "otakuismin" ihanuuksista ja vaaroista. Sarja jatkuu käytännöstä siitä mihin ensimmäinen kausi loppui. Sarja omaa edelleen kaikki ne piirteet ja hahmot joidenka vuoksi ensimmäinen kausi oli hauska ja mielenkiintoinen.
Eli odotettavissa on: Rankkoja väärin ymmärryksiä , Parodiaa toisista sarjoista , Romanssia tilanteen sen suodessa jne... Kuitenkin sarja vaikuttaa jatkavan samaa kaavaa mihin ensimmäisessa kaudessa totuttiin elikkä mullistavia muutoksia ei ole odetettavissa
myöskään loppua kohti mennessä


Tuomio: Jos ensimmäinen kausi maistui, taattu laatu jatkuu. Jos taas et pitänyt ensimmäisestä kaudesta jätä väliin.
ps. Ensimmäisen kauden katsominen lähes pakollista

perjantaina 28. elokuuta 2009

VN arvostelu: Cross Channel

Cross Channel

Nimi: Cross+Channel
Genre: Mysteeri, Drama, Komedia, Psykologinen
Kehittäjä: Flying Shine
Tyyli: ADV
Ikäraja: AO/18+ (taikka 13/15+, jos asentaa all-ages vaihto ehdolla, joka poistaa H-materiaalin)
Julkaistu: 26.9.2003
Kieli: Japani, Englanti
Arvostelija: Metdragoid



Cross+Channel on Tanaka Romeon kirjoittama (myös varmaan hänen tunnetuin teoksensa) ja Flying Shinen tuottama ja julkaisema psykologinen mysteeri Visual Novelli, jota aikoinaan ja yhä edelleenkin pidetään alansa yhtenä suurimmista teoksista. Ja nyt tämä teos on fanien toimesta kääntynyt englanniksikin.

Cross+Channel kertoo Kurosu Taichista, joka käy koulua Gunjou Gakuenissa, tämä koulu kuitenkaan ei ole aivan normaali koulu, vaan sen kaikki oppilaat ovat ihmisiä jotka ovat todettu huonosti sopeutuviksi yhteiskuntaan (lue: hieman sekopäisiä), saamalla isot pisteet sopeutuvuus testissä (isommat pisteet = huonompi mahdollisuus sopeutua). Eräänä päivänä sitten koulun radiointi klubi, johon Taichi kuuluu päättää lähteä retkeilemään, mutta kun klubin 8 jäsentä palaavat hieman epäonnistuneelta retkeltään, he huomaavat kaikkien muiden ihmisten kadonneen kaupungistaan.


Cross Channel sisältää myös hyvän määrän komediaa, suurin osa siitä kuitenkin tulee Taichin pervoudesta tai hänen varsin vilkkaasta mielikuvituksesta, joka ei välttämättä ole kaikkien mieleen

Juoni pääasiallisesti keskittyy siihen kuinka pieni joukko ei aivan tavallisia ihmisiä käyttäytyy tässä tilanteessa. Mutta suurempi tärkeys juonella kuitenkin on kertoa siitä millainen ihminen Taichi on ja siitä miten hän on ”yhteydessä” muihin ihmisiin. Tämä myös ollen C+C yksi kantavista teemoista; miten ihmiset ovat yhteyksissä toisiinsa. Vaikka Taichi aluksi saattaakin vaikuttaa hieman yli pervolta ja sekopäiseltä koulupojalta, on tällainen ensivaikutelma varsin väärässä, kun juoni alkaa paneutumaan hänen mieleensä ja siihen millainen henkilö hän itse on. Jokainen C+C ns. ”reiteistä”, sen lisäksi, että paneutuvat ryhmässä olevien tyttöjen mielessä oleviin ongelmiin, myös kertovat uusia puolia Taichista. Lopulta tarina tulee jokseenkin dramaattiseen loppuun, joka on kuitenkin temaattisesti varsin loistava loppu ja antaa myös lukijalle jotain mietittävää siitä mitä toiset ihmiset merkitsevät.


Koska kaikilla hahmoilla ei ole aivan kaikki kotona, niin saattaa verikin hieman välillä lennellä

Visuaalisesti C+C alkaa jo ikääntyä, mutta ollen vielä siedettävissä rajoissa vaikka käyttöliittymä onkin hieman ruma. Hahmo- ja taustasuunnittelukaan eivät tarjoa mitään erikoista, vaan ovat taattua keskitasoa, tarjoten juuri sen mitä tarvitaan, mutta ei sen enempää. Suurin ongelma kuitenkin visuaalisesti teoksessa on sen värimaailma, joka on omasta mielestäni liian sininen ja sen päällä on jonkinlainen ylimääräinen kerros harmaata. Normaalisti tällainen värien yhteneväisyys olisi mainiota, mutta C+C tapauksessa se luo teokseen liian lattean ja vetistyneen tunteen, joka vain saa lukijan jotenkin tylsistymään.


Yksi Tanaka Romeon tunnetuimmista puolista on hänen kirjoitus tyylinsä ja tämä tulee varsin hyvin esiin C+C tekstissä

Äänimaailmansa puolesta C+C ei tarjoa mitään erikoista. Nykyään jo varsin perinteinen kaikki muut henkilöt ovat ääninäyteltyjä paitsi päähenkilö itse, on tietenkin mukana. Ääninäyttely on kuitenkin aika tasapaksua tavaraa, osa henkilöistä kuulostaa hieman väsähtäneiltä, mutta ajavat kuitenkin asiansa, mutta mukaan on myös mahtunut muutama onnistunutkin ääninäyttelijä ja hieman alisuoriutuviakin tapauksissa, joissa ääni ottaa enemmän korviin kuin haluaisi. Taustamusiikkien ja ääniefektien puolelta ei myöskään löydy mitään erikoista, vaan on taattua keskitasoa, mikään ei pahemmin iske korvaan tai jää päähän soimaan, ainoana poikkeuksena ehkä loppukappale.


Ja pitäkää ketjuä yllä... For more information, Go play Nanaca Crash

Cross+Channelin vahvuus piilee sen psykologisessa ja mysteeri pitoisessa tarinassa, kaiken muun ollen keskitasoa. Kaiken kaikkiaan C+C on laadukas teos, mutta se ei kuitenkaan sovi aivan kaikille ja sopimattomat henkilöt vaan tylsistyvät sen parissa, huumorista riippumatta. Omasta mielestäni C+C ei lunastanut kaikkea sitä hypetystä mitä siitä olen kuullut, tietenkään kyseessä ei ole missään nimessä huono teos, se vaan jätti minut kylmäksi muutamilla osa-alueilla.

Arvosana: 8+

+ Juoni
+ Taichi
~ Varsin tasapaksu muilla alueilla
– Hieman epätasapainoinen ääninäyttely

Melkeinpä pääsi unohtumaan:
+ Nanaca Crash

maanantaina 13. heinäkuuta 2009

Anime Kesäkauden prevuja 2009:

Taas kerran hieman myöhässä nämä tulee. mutta kumminkan muutamia katsomisen arvoisia sarjoja nyt kesällä alkaa.

Umineko

Genret: mysteeri, fantasia, trilleri, OBJECTION

Saman nimiseen Visual Novelliin perustuva anime. Arvostelun voi lukea tuolta jostain. Jos edes hiukankin VNän veroinen niin laatu sarja tulee olemaan. Lisäksi sarjan OSTi tulee sisaltämään remixeja VNstä. Murhamysteereiden ja Fantasian ystäville. Alku ainakin näyttää menevan hieman nopeasti, toivottavasti vauhti hiljenee kun alkaa tapahtua.

Tuomio: Worldend Dominator is playing in your head... MANUALY, toisin sanoen pakko katsoa

CANAAN

Genret: Toiminta

Perustuu ainakin jossain määrin wiille julkaistuun VNään -421-. Varsin näyttävää toimintaa, hyvällä animaatio laadulla. Vaikuttaa viihdyttävältä toiminta sarjalta. PS. Hahmo designit sarjassa on Type-Moonilta, tästa varmaan johtuu, etta päähenkilö näyttää hieman valkohiuksiselta Arcueidilta.

Tuomio: Vaikuttaa viihdyttävältä toiminta pläjäykseltä

Wolf & Spice 2

Genret: Keskiaika, Seikkailu, Ekonomia

Spicy Wolffin kakkoskausi, eli lisää keskiaikaista kaupankäyntiä, seka seikkailua mainioilla hahmoilla ja hahmo interaktioilla, joita ympäröi rauhallinen ja leppoisa ilmapiiri. Jos ykkoskausi upposi nii uppoaa kakkoskausikin, muille varmaan ei välttämätta sovi.

Tuomio: Pakko katsoa alkuperäisen ystäville ja niille ketkä kaipaavat varsin maanlaheista keskiaikaista sarjaa mainioilla hahmokanssakaynneilla.

tiistaina 19. toukokuuta 2009

VN Arvostelu: Secret Game –Killer Queen– Depth Edition

Secret Game –Killer Queen– Depth Edition

Nimi: Secret Game –Killer Queen– Depth Edition
Genre: Toiminta, Draama, ¿Psykologinen?
Kehittäjä: Flat
Tyyli: ADV, Kineettinen (yksi valinta ei paljoa hetkauta)
Ikäraja: 18+/AO, (All Ages versio olemassa PS2:lle)
Julkaistu: 24.4.2009
Kieli: Japani
Relaatiot: Killer Queen
Arvostelija: Metdragoid



Secret Game –Killer Queen– on varsin uuden studion Flatin ensimmäinen teos. Alkujaan Flat oli doijin ryhmä, joka teki Killer Queen nimisen teoksen. Myöhemmin (nähtävästi alkuperäinen Killer Queen oli ainakin jossain määrin suosittu) Flatista sitten tuli virallinen yhtiö ja se julkaisi PS2:lle Secret Game –Killer Queen–nin, joka oli remake heidän alkuperäisestä teoksestaan. Myöhemmin sitten tämä PS2 versio takaisin portattiin tietokoneella ja lisäten hieman tavaraa ja saaden lisänimen depth edition. On huomattava, että alkuperäinen Killer Queen ja sitten uudelleen tehty Secret Game ovat eri teoksia vaikka jakavatkin saman hahmokaartin ja asetelman, mutta niiden loppuratkaisut ja hahmopersoonat ovat kuuleman mukaan varsin erilaisia (itse tätä asiaa en voi kommentoida kun en koskaan ole lukenut alkuperäistä Killer Queenia, joskus kyllä ajattelin sen jostain saada käsiini).



Secret Game kertoo 13 henkilön ryhmästä varsin sekalaisia ihmisiä, joista jokainen on kidnapattu salaperäisen henkilön tai henkilöiden toimesta ja jätetty hylättyyn rakennukseen oman onnensa nojaan. Jokaisen henkilön kaulan ympärille on myös kiinnitetty metallinen kaulapanta, joka on lähes mahdotonta irrottaa, sekä PDA -laite kertomaan miten renkaan saa irrotettua. Tietenkään ketään ei aluksi meinaa uskoa kaikkea tietoa, mitä heidän PDA –laitteisiinsa on kirjoitettu, vaan luulevat aluksi tilannetta huonoksi vitsiksi. Mutta varsin pian käy ilmi, että kaikki on totista totta ja että heidän henkensä on todellakin vaarassa. 72 tuntia aikaa poistaa kaularengas tai se tappaa heidät, säännöt joiden rikkomisesta seuraa kuolema, tehtävät jotka vaihtelevat selviytymisestä ihmisten tappamiseen 13 eri PDA –laitteessa, jotka on numeroitu korttipakan mukaisesti. Kuoleman peli on alkanut.


Kaiken häärimisen ja sähläämisen keskellä välillä ehditään hieman rentoutumaankin

Juoneltaan teos seuraa Souichi Mitsurugia, joka on pelin yksi 13 ”osallistujasta”, joka on mentaliteetiltaan varsin hyväntahtoinen henkilö ja yrittää saada mahdollisimman monta osallistujaa elossa ulos. Tämä hänen varsin naiivi asenteensa, vaikka onkin tilanteeseen ottaen hieman ärsyttävä, on varsin hyvin kerrottu ja alustettu, johtaen siihen, että se ei pahemmin pääse nousemaan päähän. Tarina on jaettu 4 jaksoon, joissa tilanne on sama, mutta ”pelaajien” aloituspaikat ovat erilailla, joka sitten johtaa varsin eri tapahtumasarjoihin. Jokainen näistä jaksoista on luettava järjestyksessä, uusi aina avautuen päästyään edellisen loppuun. Jaksot ovat myös hyvin lineaarisia ilman minkäänlaisia valintoja, poikkeuksena on 3 jakso, jossa on hieman ennen puoltaväliä, yksi valinta, joka sitten määrää miten loppu jakso etenee (kokonaisuudessaan siis 5 eri reittiä). Vaikka tarina pelaileekin hieman psykologisilla aspekteilla, siinä että keneen voi luottaa ja keneen ei, niin tällainen ilmapiiri ei kuitenkaan pääse aivan täyteen potentiaaliin juuri Souichin passiivisuuden vuoksi. Mietityttää millainen teoksesta olisi tullut jos Souichi olisi ollut hieman aggressiivisempi henkilö, jolloin asetelmasta olisi saatu enemmän irti, mutta tässäkin tapauksessa Secret Game tarjoaa varsin viehättävän ja mielenkiintoisen tarinan. Jokainen jakso on myös pituudeltaan varsin sopivan pituisia, täten niiden lukeminen ei ole kovinkaan pitkäveteistä, kun tapahtumat liikkuvat hyvällä tahdilla. En yleensä näissä arvosteluissani paljoakaan kommentoi H-kohtauksia, mutta Secret Gamen kohtauksista, on pakko mainita, että mitä ihmettä tekijät ovat ajatelleet niiden sijoituksilla? 5 kohtauksesta 4 sijoitukset tuntuivat niin epämääräisiltä, että se oli varsin selvää, että ne vain ovat siellä lisäämässä myyntiä. ”101 Miten sijoitan H-kohtauksia tarinapohjaisiin Visual Novelleihi” tuon kirjan lukeminen on varsin suositeltavaa tekijöille.


"Pelin" vakavuus ja tappoteho myös vahvistuu pikkuhiljaa, kun pelaajat nousevat monikerroksisen rakennuksen ylemmille kerroksille ja löytävät yhä voimakkaampia aseita

Koska Flat on varsin uusi studio ja heidän alkunsa on doujin puolella, niin tämä näkyy jotenkin heidän artistiensa piirtojäljessä. Vaikka teoksen piirtojälki ei olekaan aivan huipputasoa ja siinä esiintyy välillä muutamia varsin hassuja asentoja, niin tällaiset pienet virheet eivät pahemmin kuitenkaan haittaa. Toinenkin asia minkä visuaalisella puolella huomaa on varsin terve tilannekuvien määrä, auttaen lukijaa paremmin hahmottamaan mitä on menossa.


Koska kyseessä on kuoleman "peli" niin kuolemat ovat varsin tavallisia, vaikka veri lentääkin, niin mitään liian brutaalia ei näytetä

Audionsa puolesta Secret Game on se perinteinen, kaikki muut ovat ääninäyteltyjä paitsi päähenkilö itse. Itsessään ääninäyttelijät kumminkin ovat varsin laadukkaita ja onnistuvat tuomaan hyvin esille moninaiset eri tunnetilat, sekä erilaiset puhe tyylit millä jotkin hahmoista puhuu. Taustamusiikkiensa puolesta teos myös on ihan hyvällä puolella, sillä että musiikit tukevat varsin onnistuneesti tapahtumien kulkua, mutta kuitenkaan olematta mitään maailmaa mullistavia tapauksia.


Teoksen lopussa olevat bonus materiaalit ovat ihan hauskaa luettavaa, oma vatsani ei ainakaan kestänyt sitä kun eräät hahmot vaihtoivat repliikkejään, mikä myös todisti sen, että eräät henkilöt eivät lainkaan osaa ääninäytellä jonkinlaisia hahmoja

Kokonaisuudessaan Secret Game onnistuu olemaan varsin onnistunut kokonaisuus siinä, että se tarjoaa viihdyttävän tarinan, joka ei ole pituudeltaan liian pitkä. Lisäksi tarinan loputtua aukeavat muutamat pienet keskustelu kohtaukset joissa tarinan henkilöt keskustelevat niitä näitä, sekä pilalle menneitä äänityskohtauksia, antavat mukavan lisän kokonaisuuteen. Itse ainakin sanoisin että Secret Game –Killer Queen– on varsin erinomainen esimerkki siitä minkälainen tulisi tällä markkina-alalle ryhtyvien studioiden ensiteos.

Arvosana: 8½

+ Onnistunut kokonaisuus
~ mitä hemmettiä tekijät oikein miettivät noiden H-kohtausten ajoitusten kanssa… Olivat niin selvästi vain jälkikäteen lykättyjä myynnin kasvattajia
– Ulkoasu paikoitellen


OP video

sunnuntaina 19. huhtikuuta 2009

Pandora Hearts – Previkka

Kevään animesato on saanut alkunsa ja useimmat sarjat polkevat fanikäännösten saattamina jo toista tai kolmatta jaksoaan. Näistä yksi on Pandora Hearts, joka perustuu Jun Mochizuki luomaan manga sarjaan. Manga näki päivänvalonsa Square-enixin julkaisemana GFantasy nimisessä lehdessä jo vuonna 2006. Nyt kuitenkin Manga on vihdoin saanut myös ansaitsemansa Anime käännöksen.



Anime kertoo mangansa tapaan nuoresta Oz Bezarius nimisestä pojasta, joka tulee perimään paikkansa Belaruz talon herrana täyttäessään 15 vuotta. Paikkansa perimä seremoniassa kaikki ei mene kuitenkaan aivan odotetusti ja Oz Bezarius tuomitaan mustakaapuisten miesten toimesta paikkaan jota sarjassa kutsutaan nimellä ”Abyss”. Oz ottaa tehtäväkseen selvittää miksi hänet tuomittiin kyseiseen paikkaan, ketä olivat mustakaapuiset miehet ja kuka on Black Bunny (B-Bunny).



Anime toteutus näyttää ainakin ensimmäisten jaksojen perusteella seuraavan mangan jalanjälkiä varsin tarkasti. Lisättyjä kohtauksia toki löytyy ja juonen eteneminen tapahtuu huomattavasti alkuperäisversiotaan hitaammin. Tämä kuitekin tekee animesta monessa suhteessa paremman ainakin alkupuolen kohdalla sillä tapahtumista saa huomattavasti enemmän irti. Sarjan alkujaksot ovat varsin vakuuttavia, ja Pandora Hearts tuntuu sekä näyttää yllättävän tuoreelta. Henkilöistä ja juonesta ei vielä muutaman jakson perusteella osaa sanoa mitään, mutta heihin kohdistuva alustaminen on animessa onnistunut huomattavasti jopa Mangaa paremmin. Piirtojälki on hyvin uskollinen manga esikuvalleen, mutta animoinnissa ainakin taistelut tuntuivat vähän kömpelöiltä.



XxxHolicin suurena ystävänä sarjan synkkä ja mysteerinen teema nosti kyllä mielenkiintoa sarjaa kohtaan suuresti. Erityisesti alkujaksot ovat todella vakuuttavaa jälkeä eikä ainakaan allekirjoittanut voinut kuin jäädä odottamaan tulevia jaksoja. Tästä huolimatta shonen mätöillä on usein tapana latistua loppua kohden. Toivottavasti sarja kuitenkin pitää synkempää mysteeristä teemaansa yllä ja tarjoaa kaiken kukkuraksi, vielä kierosti onnistuneeksi kokonaisuudeksi punotun juonen.

Kirjoittanut: Viper7
[Vieraileva kirjoittaja]

tiistaina 14. huhtikuuta 2009

Anime Arvostelu: Clannad - After Story

Clannad - After Story


Pituus: 22 + 2 Jaksoa.
Genre: Komedia, Romanssi , Draama
aka: Clannad 2
Julkaistu: 03.10.2008 - 27.03.2009
Arvostelija: ZaNI






Clannadin toinen kausi. Kyoto-Animation jatkaa Key:n tunnetun visual novellin animoimista. Sarja jatkuu siitä mihin ensimmäinen kausi loppuu ja kertoo tarinaa kouluaikojen loppupuolella ja niiden jälkeen. Valmistumisensa jälkeen Tomoya hakeutuu töihin ja pääsee sähkö-alan yritykseen. Nagisa ja Tomoya muuttavat yhteen vaikka Nagisa sairastelee kuten ennenkin, jonka takia nagisa valmistuu vasta vuotta myöhemmin kuin Tomoya ja muut samalla luokalla olleet




Tomoya:lle tarjotaan töitä suuremmasta yrityksestä mutta siirto kariutuu viime hetkellä Tomoyan isän sekoiluihin ja vankilaan ajautumiseen. Tilanne ajaa Nagisan ja Tomoyon talouden heikoille
mutta he selviävät Tomoyon kovalla työllä ja Nagisan vanhempien tuella. Eräänä iltana Nagisa esittää toiveen Tomoyolle että hän haluaisi lapsen.




Clannadin toisessa kaudessa komedian lisäksi on tullut draama jonka avulla pyritään luomaan Key:lle ominainen vaikuttava ja taianomainen maailma, jossa onnistuttiin jopa entisiä Kyoanin ja Keyn tuotoksia paremmin.


Sarjan animaatiojälki on erittäin kaunista ja tarkkaa, Taustat ovat värikkäitä ja selviä, myös henkilöt on mallinnettu huolella ja Kyoanille totuttuun tyyliin.



Sarjan ääninäyttely on hyvin loistavaa ja hahmoille hyvin sopivia, Antaen vaikutelman että hahmot todella voisivat olla olemassa ja eläviä. Sarjan ääniefektit ovat kohdallaan mutteivat ihan pääse muun totetuksen tasolle mutta kuitenkin nitovat maailman upeasti yhteen.




Sarjan toteutus hipoo täydellistä, toinen kausi antaa upean jatkon jo alkuunsa upealle ensimmäiselle kaudelle, tuoden mukaan draamaa ja vakavoittamalla komediallista sarjaa. Toisen kauden draama oli sitä luokkaa että sitä ei kykene ihan heti unohtamaan , samalla kun se luo tietynlaista tasoa mihin monta muuta sarjaa tullaan vertaamaan ja olettaisin ettei monikaan samalle tasolle pääse. Sarjan henkilöiden välinen kemia on uskomattoman upeaa ja mahdollistaa katsojan samaistumisen henkilöihin. Sarjan visuaallisessa ilmeessä ei ole suuriakaan tapahtunut sitten ensimmäisen kauden mutta eipä se haittaa. Sarjan loputtua jäi erittäin haikea fiilis vaikka loppu olikin onnellinen, tämän tasoisia sarjoja ei tule ihan joka välissä vastaan.



Sarjan loppu oli hieman keinotekoisesti toteutetun oloinen mutta kuitenkin antoi sarjaan sitä tiettyä maagisuutta jota on totuttu jo edeltävissä Key:n VN:iin pohjautuvissa sarjoissakin näkemään





Arvosana: 10-

Plussat ja miinukset

+ Erittäin upea maailma
+ Uskomaton animaatio
+ Upea Äänimaailma

- Hieman kyseenalainen loppu monien mielestä


Key ja Kyoto-Animation... kuinka upeisiin sarjoihin tämä kaksikko vielä kykenee. Sarjat ovat kokoajan vain parantuneet vaikka yksikään ei vielä ole huono ollut. Little Busterssin animea odotellessa , toivottavasti Kyoani aloittaa kohta sen animoimisen.

Kommentti Metdragoid: Loistava sarja, myönnän, mutta omasta mielestäni ei aivan 10- arvoinen, jotain siinä 9- tai 9 paikkeilla omasta mielestäni. Olisivat voineet joitain asioita hieman selvemmin kertoa. Ja jätän oman mielipiteeni eräästä spoilerista kertomatta, mutta sanon että sen nyt olisin voinut toteuttaa jotenkin muulla tavalla. Ja Little Busters > Clannad, tai oikeammin kunhan se vain tulee Rewrite > LB > Clannad

maanantaina 13. huhtikuuta 2009

VN/Peli Arvostelu: Baldr Sky: Dive1 ”Lost Memory”

Baldr Sky: Dive1 "Lost Memory"

Nimi: Baldr Sky: Dive1 ”Lost Memory”
Genre: Toiminta, Sci-Fi, Mecha, Draama, Mysteeri, (komedia)
Kehittäjä: GIGA –Team Baldrhead–
Tyyli: ADV, Toiminta
Ikäraja: AO/18+
Julkaistu: 27.3.2009
Kieli: Japani
Sarjan aikaisemmat teokset: (Baldrhead), (Baldr fist), Baldr Bullet, Baldr Force
Arvostelija: Metdragoid

Kirjoitin aikaisemmin teoksesta previkan, joka kannattaa myös lukea. Täällä.



Baldr Sky on Baldr toiminta peli sarjan uusin osa ja sen on kehittänyt GIGA (Team Baldrhead). Sarjan aiemmista osista poiketen kyseessä on myös moniosainen teos, jakautuen ainakin kahteen eri osaan, joista Lost Memory on ensimmäinen. Baldr sarjassahan on kyse Visual Novel ja toiminta peli hybridistä, joissa peli ja luku elementit ovat varsin hyvässä tasapainossa, tämä ainakin ollen kyseessä Baldr Skyssä (Baldr Forcessa oli hieman toiminta painoteisempi… ja siitäkin varmaan teen joskus arvostelun). Aikaisempaa tietoa Baldr sarjan peleistä ei tarvitse olla, jotta Skystä voisi nauttia täydellisesti, aiemmat osat auttavat ymmärtämään sarjan terminologiaa ja pieniä referenssejä joita saattaa esiintyä.

Baldr Skyn päähenkilö on Kou Kadokura, jonka päivä alkaa varsin täydellisesti, kun hän yllättäen herää keskeltä virtuaaliavaruuden taistelukenttää (on huomattava, että kuolema virtuaaliavaruudessa aiheuttaa aivokuoleman oikeassa maailmassa). Asiaa ei tietenkään auta, että hän varsin pian joutuu hengenvaaraan ja hänet pelastaa nainen, joka kutsuu häntä luutnantiksi. Tämä saattaa Koun varsin kiusalliseen tilanteeseen kunhan huomaa, että ainut asia minkä hän muistaa on hänen oma nimensä ja että hänen pitäisi olla opiskelija eräässä oppilaitoksessa. Varsin pian kuitenkin käy ilmi, että Koun kouluvuosista on aikaa jo vuosia ja tätä nykyään hän varsin kylmä palkkasotilas, joka on jahdannut pakkomielteisesti jotakin. Päästyään elossa ulos virtuaaliavaruudesta, sekä käytyään tutkittamassa pääkoppansa alamaailman lääkärillä, Koun muisti alkaa pikku hiljaa palautumaan hänen kouluvuosistaan lähtien.


Pelin kolme muuta päähenkilöä reitistä riippuen, Rain, Nanoha ja Chinatsu

Tämänlainen lähestymistapa tarinaan luo kaksi eri näkökulmaa, Koun menneet kouluvuodet, jotka alkavat pikkuhiljaa palautumaan hänen mieleensä, jotka nekään eivät palaa aivan kronologisessa järjestyksessä vaan pomppivat varsin voimakkaasti riippuen Koun sen hetkisestä tilanteesta. Nämä osiot kertovat varsin olennaisen taustatarinan ja vaikka ne ovatkin huomattavasti valoisampia luovat ne erottamattoman siteen Koun nykyhetkeen ja siihen muistaako hän joitain asioita menneisyydestä vai ei. Toinen osa tarinasta tapahtuu Koun nykyhetkessä, jossa hän muistinsa menettäneenä yrittää selvittää mitä hän oli ennen niiden menetystä ollut tekemässä. Varsin pian kuitenkin hän oppii tragediasta nimeltä ”harmaa joulu”, joka vaikuttaa hänen menneisyytensä, sekä nykyhetkeensä. Vääjäämättä kun Kou jahtaa vihjeitä omasta menneisyydestään, hän alkaa sekaantumaan ”harmaan joulun” aiheuttaneisiin elementteihin ja näiden ympärillä käytävään valtataisteluun, jotka olivat hänet alun perin tuoneet hänen tämän hetkiseen olinpaikkaansa Kyoshiron kaupunkiin. Täällä kaupungissa hän myös tapaa monia kouluvuosiensa tuttuja, joita hän oli nähtävästi vältellyt ”harmaan joulun” jälkeen, täten ollen linkkinä hänen muistoihinsa, sekä niiden palautumiseen.


Osa hahmojen välisistä kanssakäymisistä ovat puhdasta kultaa

Baldr Skyn tarina on jaettuna 3 eri reittiin, jotka avautuvat progressiivisesti. Näistä, jokainen valottaen kokoajan lisää Koun menneisyydestä, sekä keskittyen eri elementteihin hänen nykyhetkessään. Ensimmäinen reitti keskittyy enimmäkseen tarinan tilanteen ja terminologian esittelyyn ja valloittaa suurpiirteisesti sen pääpiirteet, tässä reitissä ollen myös varsin vääjäämätön ilmapiiri, kun ”harmaa joulu” lähestyy. Toinen reiteistä keskittyy enimmäkseen ”harmaan joulun” tekijöihin ja siihen miten ne nämä tekijät vaikuttavat nykytilanteeseen. Kun taas viimeinen reitissä on kyse eniten ”harmaan joulun” elementtien ympärillä käytävään taisteluun. Jokaisessa reitissä myös selvitetään, mitä sen reitin kyseisimmille henkilöille tapahtui ”harmaan joulun” jälkeen ja mikä on heidän suhteensa Kouhun. Lukijalle myös annetaan tarinan aika vihjeitä ja mysteereitä, joiden yhteyttä tai tarkoitusperää kokonaisuuteen, ei vielä kerrota, täten jättäen lukijansa miettimään ja pähkäilemään näiden alkuperää. Nämä asiat, eivät suoraan liity meneillään olevaan konfliktiin, mutta on kuitenkin varsin selvää, että niillä on jokin syvempi yhteys tarinan taustatekijöihin ja siihen miksi kaikki tapahtuu. Mutta näihin mysteereihin vastaukset tulevat sitten mitä luultavammin seuraavassa osassa. Jokaisessa reitissä on myös muutamia erilaisia vaihtoehtoisia loppumistapoja, osa tarjoten onnellisen lopun, joka antaa mukavan lämpimänolon tunteen ja osa antaen lukijalleen maistiaisen omista kyyneleistään ja siitä kuinka kirpeitä ne välillä voivat olla, tai suoraan sanoen murskaten lukijansa.


Virtuaaliavaruus is SERIOUS BUSINESS

Piirtojälki on yleisesti varsin selvää, sekä yksityiskohtaista, se ei kuitenkaan ole aina täydellistä, vaan paikoitellen siinä tuntuu olevan, jokin vain yksinkertaisesti väärin (vaatteet saattavat näyttää hieman oudoilta, taikka anatomia on hieman väärin), mutta nämä ei pahemmin haittaa. Myös hahmo- ja mekaniikkasuunnittelu voisivat olla omaperäisempää, mutta tämä ei myöskään pahemmin haittaa, koska ovat ne silti hyvin toteutettuja. Myöskin hahmokuvissa on tarpeeksi erilaisia ilmeitä, sekä vaihteluita vaatetusten suhteen, ettei täydy aivan kokoaikaa samaa katsella.


Vaikka Koun kouluvuodet ovatkin varsin keveää tavaraa ja tuovat helposti hymyn kasvoille, niin ovat ne olennainen osa tarinaa ja varjosta paikoitellen myös mitä tuleman pitää varsin hyvin.

Äänimaailma on Baldr Skyssä myös loistavaa tasoa. Taustamusiikit ovat moninaisia ja monipuolisia, kaikenlaisiin kohtauksiin löytyen juuri sopivanlaiset musiikit, nostaen niiden voimakkuutta. Ääninäyttelijät tekevät myös äärimmäisen erinomaista työtä, osaten tuoda monipuolisesti esille hahmojen erilaiset tunnetilat ja asenteet, sarkastinen kuulostaen sarkastiselta ja pähkähullu pähkähullulta, jne. Bonuspisteitä myös siitä, että päähenkilökin on ääninäytelty. Erikoistehosteetkaan eivät pahemmin korvaa satuta ja kuulostavan tilanteisiin juuri sopivilta, vaikkei mitään erikoismainintaan saa.


... Kun taas Koun nykypäivän elämä on vaaroja täynnä ja veri saattaa lennellä

Baldr Skyssä, kuten sarjalta odottaa osaakin on varsin laadukas toimintatila, tekstin klikkailun lisäksi. Nämä toiminta tilat käynnistyvät useasti kun Kou sukeltaa virtuaaliavaruuteen, joka on varsin olannainen osa sarjan maailmaa. Täällä virtuaaliavaruudessa Kou pystyy omaksumaan itselleen simulcrumin (nimi jolla sarjan mechoja kutsutaan), jonka pelaaja voi aseistaa itse omilla valitsemilla aseillaan. Pelin edetessä pelaaja voi myös ostaa monenlaisia eri aseita ja ominaisuuksia mechaansa, täten tehostaen sitä ja tehden pelistä helpompaa. Toiminta tilat itsessään toimivat vapaamuotoisena shmuppina, jossa pelaaja ohjaa nuolinäppäimillä/ristiohjaimella mechaansa ympäri rajoitettua aluetta. Hyökkääminen riippuu sen hetkisestä pelaajan liikkumatilasta tai etäisyydestä viholliseen, kun pelaaja painaa yhtä kolmesta hyökkäysnapista, suorittaen kyseiseen nappiin liitetyn toiminnon. Pelaaminen itsessään on varsin combo painotteista, kun jokainen pelaajan mahdollinen ase tai liike linkittyy saumattomasti johonkin toiseen. Mikään ei ole sen tyydyttävämpää kuin nähdä vihollisen räjähtävän palasiksi loppuun hiotun combon jälkeen. Pelin edetessä pelaajalle avautuu myös muutama erikoisominaisuus mechaansa. Vaikka toimintatila ei olekaan kovinkaan monimutkainen on siinä omasyvyytensä, kun otetaan huomioon monet eritilanteet ja kuinka vapaasti comboja voi rakentaa, niin tästä tilasta tulee yllättävän nopeasti varsin addiktiivista tavaraa. Lisäksi kun pelaaja on lukenut pelin 3 eri tarinatilan reittiä, niin avautuu selviytymistila, jossa pelaaja heitetään kokoajan vaikeutuvien vihollismäärien läpi, yrittäen päästä mahdollisimman pitkällä.



Kokonaisuudessaan Baldr Sky tarjoaa lähes jokaiselle jotakin, etsit sitten päätähuimaavaa toimintaa, sydäntä riipaisevaa draamaa, mysteereitä pähkäiltäväksi, komediaa naurattamaan, mainiota hahmojen keskeistä kanssa käyntiä taikka addiktiivista pelattavaa. Baldr Sky todellakin nappaa lukijastaan kiinni heti alkumetreiltä eikä päästä hänestä irti ennen kuin jatko osan Baldr Sky: Dive2 –Recordanc-en traileri pamahtaa pelaajan naamalla lopussa. Ja missään välissä lukija ei myöskään pääse teokseen kyllästymään, vaan tarjoaa kaikkea sopivissa suhteissa, oli sitten kyseessä vihaa, toivoa, raivoa, adrenaliinin purkauksia, kyyneleitä, kauhua tai rakkautta. Baldr Sky on erinomainen esimerkki siitä, miten laadukas teos pitää tehdä, suoriutuen kaikilla osa-alueillaan ainakin hyvin. Suositeltavaa lukemista ja pelaamista lähes jokaiselle.

Arvosana: 10-

+ Juoni
+ Hahmot
+ Ääninäyttely
~ Paikoitellen hieman oudoilta näyttävät hahmokuvat
– Tarina vielä keskeneräinen

Näkemisiin kunnes Baldr Sky: Dive2 –Recordance- tulee



Bladr Skyn OP, sekä hieman esittelyä pelin toiminta tilasta


Ensimmäisen painoksen mukana tuli myös pieni artbookki, sekä OP soundtrack CD, GIGAn aiemmista teoksista. Ja oli muuten itselleni joka pennin väärti.


Don't worry Sora, you will get your route... Most likely in Dive2, after all they have to explain THOSE events